VESTERISTEN SUKUSEURA RY.

SÄÄNNÖT

1 §                 NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Vesteristen sukuseura ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.  

2 §                 TARKOITUS

Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta suvun jäsenten keskuudessa ja kunnioittaa menneiden sukupolvien muistoa.  

3 §                 TOIMINNAN LAATU

                      Yhdistys pyrkii toteuttamaan tarkoitusperiään

                      - järjestämällä kokouksia, joissa jäsenet voivat tutustua toisiinsa,

- kokoamalla, luetteloimalla ja tarpeen mukaan yhtenä kokonaisuutena säilyttämällä  suvun vaiheita koskevia asiakirjoja, kirjoituksia, kuvia, valokuvia, leikekokoelmia ja muita painotuotteita,

- kokoamalla, luetteloimalla ja omissa tai julkisissa kokoelmissa säilyttämällä sukuun kuuluvia muistoesineitä,

                      - selvittämällä suvun vaiheita sekä saattamalla tutkimustyön tulokset jäsenten tietoon,

- jatkuvasti luetteloimalla suvun jäsenet, hekin, jotka eivät ole liittyneet yhdistykseen ja

- avustamalla käytettävissä olevin rahavaroin tai toisin tavoin varattomia yhdistyksen jäseniä, jolloin poikkeustapauksissa avustus voidaan antaa myös yhdistykseen kuulumattomalle suvun jäsenelle.  

Yhdistys voi opintojen ja tutkimustyön tukemiseksi, samoin kuin sukumuistomerkkien ja kokoelmien hankkimista ja ylläpitämistä varten perustaa rahastoja ja säätiöitä, sekä vastaanottaa testamentti- ja muita lahjoituksia.  

4 §                 JÄSENEKSI OTTO

Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen, joka polveutuu Vesterisen suvusta sekä hänen aviopuolisonsa ja lapsensa. Yhdistykseen pyrkivän on siitä ilmoitettava kirjallisesti sukuneuvostolle tai suullisesti sukukokoukselle ja katsotaan hänet yhdistykseen kuuluvaksi heti, kun sukuneuvosto tai sukukokous on hänet jäseneksi hyväksynyt ja kun hän on suorittanut sääntöjen edellyttämät liittymis- ja jäsenmaksunsa. Liittymisestä on tehtävä merkintä yhdistyksen jäsenluetteloon.  

5 §                 JÄSENEN ERO

Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on siitä kirjallisesti ilmoitettava sukuneuvostolle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti sukukokoukselle pöytäkirjaan merkittäväksi. Sukuneuvostolla on oikeus erottaa yhdistyksestä jäsen, joka toimii yhdistyksen sääntöjen vastaisesti. Erottamispäätös on annettava tiedoksi erotetulle kirjallisesti.  

Jos yhdistyksen jäsen ei huomautuksen saatuaan ole maksanut jäsenmaksuaan, katsotaan hänet sukuneuvoston päätöksellä erotetuksi, ellei sukuneuvoston mielestä ole ollut hyväksyttävää syytä tähän laiminlyöntiin. Yhdistyksestä erottamisesta tai eroamisesta on tehtävä merkintä jäsenluetteloon.  

6 §                 JÄSENMAKSUT

Yhdistyksen jäsenen tulee suorittaa ne liittymis- ja vuosimaksut, joiden vähimmäismäärät varsinainen sukukokous vahvistaa.  

Yhdistyksen ainaisjäseneksi hyväksytään suvun jäsen, joka suorittaa 20-kertaisen vuosimaksun. Varattomuuden takia sukuneuvosto voi vapauttaa asianomaisen jäsenmaksun suorittamisesta. Yhdistyksen jäsenistä on sukuneuvoston pidettävä erityistä luetteloa.  

7 §                 SUKUNEUVOSTO

Yhdistyksen asioita hoitavana hallituksena toimii sukuneuvosto, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut kahdeksan jäsentä.

Sukuneuvoston jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Sukuneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, sekä ottaa sukuneuvoston sihteerin, rahastonhoitajan ja muut yhdistykselle tarpeelliset toimihenkilöt. Samalle henkilölle voidaan uskoa useampikin toimi.  

Sukuneuvosto on päätösvaltainen, kun vähintään neljä sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.  

Sukuneuvosto voi keskuudestaan asettaa työvaliokunnan sekä yhdistyksen jäsenistä tai ulkopuolisista asiantuntijoista tarpeen mukaan muita valiokuntia hoitamaan määrättyjä asioita. Valiokunnat ovat päätösvaltaisia, kun vähintään puolet niiden jäsenistä on läsnä.  

Sukuneuvosto ja valiokunnat kokoontuvat puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajansa kutsusta.  

Asia ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.  

Kokouksista pidetään päätöspöytäkirjaa. Valiokuntien päätöspöytäkirjat on annettava sukuneuvostolle tiedoksi.  

Vaalikelpoinen sukuneuvostoon on jokainen äänioikeutettu sukuseuran jäsen.  

8 §                 YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen taloudellisissa asioissa kirjoittavat sukuneuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä, taikka jompikumpi heistä yhdessä sukuneuvoston sihteerin kanssa. Muuten kirjoittaa yhdistyksen nimen kukin erikseen sukuneuvoston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai muu toimihenkilö, jolle sukuneuvosto on antanut nimenkirjoitusoikeuden.  

9 §                 TILIT

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille viimeistään seuraavan vuoden helmikuussa. Tilintarkastajien lausunto yhdistyksen tilien ja hallinnon tarkastuksesta on jätettävä kirjallisena sukuneuvostolle viimeistään seuraavan maaliskuun kuluessa.  

10 §               SUKUKOKOUKSET

Yhdistyksen vuosikokous eli varsinainen sukukokous pidetään sukuneuvoston kutsusta joka kolmas vuosi ennen kesäkuun loppua. Sukuneuvosto määrää ajan ja paikan. Kokouksesta on ilmoitettava yhdistyksen jäsenille vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin edellisen sukukokouksen määräämässä lehdessä tai jäsenille postitetuilla kirjeillä.  

Ylimääräisiä sukukokouksia pidetään kun sukukokous näin päättää tai sukuneuvosto katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään 1/10 sukuseuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti vaatii. Ylimääräinen sukukokous kutsutaan koolle vähintään viikkoa ennen kokousta samalla tavalla kuin varsinainen sukukokous.  

11 §               VARSINAISEN SUKUKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Varsinaisen sukukokouksen avaa sukuneuvoston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja, ja on tällöin todettava, onko yhdistys sääntöjen määräämällä tavalla koolle kutsuttu, sekä huolehdittava siitä, että kokoukselle valitaan puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä sekä ellei kokous halua itse toimittaa pöytäkirjan tarkastusta, kaksi pöytäkirjantarkastajaa.  

Kokouksessa on käsiteltävä seuraavat viralliset asiat:

- sukuneuvoston kertomus yhdistyksen toiminnasta

- yhdistyksen tilit kolmen edellisen kalenterivuoden tilikausilta ja tilintarkastajien  lausunnot,

- kuluneen toimintakauden tilinpäätösten vahvistaminen ja päätöksenteko tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä sukuneuvostolle ja yhdistyksen toimihenkilöille,

- liittymis- ja jäsenmaksujen vahvistaminen alkavaa toimintakautta varten,

- alkavaa toimintakautta varten valittavien sukuneuvoston jäsenten sekä kahden tilintarkastajan ja kahden varatilintarkastajan vaalit,

- määrätään millä tavalla, joko kirjeitse tai missä sanomalehdessä seuraava varsinainen sukukokous kutsutaan koolle,

- muut sukuneuvoston tai yhdistyksen jäsenten esittämät sukukokouksen päätöstä edellyttävät kokouskutsussa mainitut asiat.  

Kokouksen muun ohjelman tulee, mikäli mahdollista, liittyä yhdistyksen tarkoitusperiin.  

12 §               ÄÄNESTYSMENETTELY

Sukukokouksessa on jokaisella yhdistyksen läsnä olevalla 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä, joka on maksanut liittymis- ja jäsenmaksunsa taikka niistä vapautettu, yhtäläinen äänioikeus.  

Äänestys on avoin, ellei joku vaadi suljettua äänestystä. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä vaadita määräenemmistöä.  

Äänten mennessä tasan voittaa avoimissa äänestyksissä puheenjohtajan kannattama mielipide, suljetuissa äänestyksissä määrätään tulos arvalla.  

13 §               SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta, yhdistyksen purkamisesta, kiinteistön ostamisesta, myymisestä tai kiinnittämisestä voidaan tehdä vain, jos siitä on kokouskutsussa nimenomaan ilmoitettu.

Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta voidaan tehdä varsinaisessa sukukokouksessa yksinkertaisin ääntenenemmistöin, mutta muussa sukukokouksessa vaaditaan, jotta tällainen päätös tulisi voimaan, että sitä kannattavat kaksi kolmannesta annetuista äänistä.  

14 §               YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Jos yhdistys purkautuu, on viimeisessä sukukokouksessa päätettävä yhdistyksen omaisuuden käyttämisestä yhdistyksen tarkoitusperiä vastaavalla tavalla. Ellei tästä ole nimenomaista päätöstä tehty, siirtyvät yhdistyksen varat, arkisto ja muu omaisuus Suomen Sukututkimusseuralle taikka sitä vastaavalle järjestölle. Omaisuuden saaja voi harkintansa mukaan sopia tieteellisten laitosten tai muunlaisten sivistyksellisten elinten kanssa saadun omaisuuden täydellisestä tai osittaisesta edelleen luovuttamisesta näille.  

Sääntömuutos hyväksytty varsinaisessa sukukokouksessa Jyväskylässä 13.6.2004.