Valokuvia Vesteristen sukuseuran toiminnasta

Photos from Vesterinen's happenings

Vasemmalta: Unto Vesterinen, Tuula Vesterinen, Jukka Vesterinen, Soile Paasonen, Timo Vierikko
Kuva: Jorma Vesterinen (webmaster) 

Emil Westerinen USA:sta serkkunsa Aura Vierikon kanssa Helsingissä elokuussa 2001.
Kuva: Justiina Westerinen

Jukka Vesterinen paransi taas ME-kaarta

Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterinen heitti Rautavaaralla saappaanheiton uuden maailmanennätyksen 66,26 metriä. 
Vesterinen paransi 72 senttiä omaa kaksi viikkoa vanhaa maailmanennätystään, jonka hän heitti Leppävirralla.

Viereinen kuva: Jukka Vesterinen Kivijärvellä 11.9.2007. 
(Kuvannut Paula Åberg)

 

26.03.1907 - 18.05.1961

 

"Kun Vili Vesterinen soitti harmonikkaa, timanttisormukset säihkyivät hänen käsissään. Hän oli suurine eleineen lavan keskipiste. Muut hänen aikalaisensa olivat enemmän tai vähemmän muissa maailmoissa soittaessaan. Vili oli ainoa muusikko, jonka karisma ylti samaan kuin laulajien."

---

Pohjoismaiset harmonikkamestaruuskilpailut pidettiin Tukholmassa ensimmäisen kerran vuonna 1934. Sekä tuomariston että yleisön suosikki Viljo Vesterinen voitti ne ylivoimaisesti. Kun hän palasi laivalla Helsinkiin, häntä oli vastassa hurraava yleisöjoukko. Ja Vili oli sankari, joka ei pettänyt. Hän uusi mestaruutensa vielä kolmasti (vuosina 1936,1938 ja 1939), eli joka kerran kun otti osaa PM -kilpaan. Hän varmisti paikkansa ihailluimpana soittajana 30-luvun Suomessa.

Jo viisivuotiaana Vesterisen Viljo tunnettiin omassa kotikylässään Karjalan Kannaksella. Musikaalinen poika oli yleinen ihmetyksen aihe. Isä toi pikku Vilkalle, kuten poikaa lapsena kutsuttiin, toivotun kaksirivisen. Seuraavana kesänä Kanneljärven Kuuterselän kyläläisille oli tuttu näky, miten Viljo istui kotitalonsa ikkunalaudalla ja päästeli soittimestaan ripeitä säveliä jalat ulkona roikkuen.

15-vuotiaana nuori soittaja jätti kotinsa, ja vuonna 1924 sanomalehden tanssi-ilmoitukset kertoivat, että muusikot Vesterinen ja Jurva soittavat harmonikalla ja viululla Viipurin VPK:n talolla. Dallapé -orkesterin isähahmo Martti Jäppilä, hanuristi itsekin, tuli innokkaana urheilun ystävänä vuonna 1927 Viipuriin seuraamaan mäenlaskukilpailuja. Hän kuuli Vilin tanssisoittoa ja olisi halunnut hänet oitis mukaansa Helsinkiin. Aivan niin ei käynyt, mutta 1931 Vesterinen oli jo Dallapén jäsen.

Vaikka orkesterilla oli moniakin rakastettuja laulu- ja soitinsolisteja, vain George Malmsténin suosio kasvoi yhtä suureksi kuin Viljo Vesterisen.
Tokihan Vili tiesi itsekin olevansa tähtisolisti, kun Dallapé soitti täysille saleille. Hän harjoitteli pikkutarkasti myös ulkoista puolta. Pukeutuminen, sisääntulo, liikkeet, ilmeet, katseen suuntaaminen kuulijoihin ja soittopeliin, kaikki oli ennalta mietittyä. Mutta silti luontevasti, vailla laskelmoinnin makua. Jotkut muusikkoveljet saattoivat pitää häntä turhamaisena. Keikari hän oli, mutta valloittavalla tavalla. Iso kivisormus säihkyi, kun sormet kiitivät vinhasti hanurin näppäimillä. Ihmiset kertoivat toisilleen sitkeinä kiertäviä tarinoita, miten Vili junassa tempaisi soittopelinsä esiin ja soitti sitä milloin selkänsä takaa, milloin haitari ylösalaisin. Kenenkään muun taidoista ei moisia tarinoita olisi rohjettu keksiä.

Dallapé-kauden jälkeen neljän pojan kiertue (Vesterinen, George de Godzinsky, Eino Katajavuori ja George Malmstén) tarjosi ihmisille suuren elämyksen milloin milläkin Suomen kolkalla. Sota-aikana jermujen ja joskus kotirintamankin merkkihetkiä oli kuunnella Metsäkukkia tai Säkkijärven polkkaa Vesterisen taituroimana.

Viimeisen kerran Vesterinen kilpaili harmonikansoiton Suomi-Ruotsi -maaottelussa vuonna 1943, jolloin hän saavutti mieskohtaisen voiton Toivo Mannisen sijoittuessa toiseksi. Sairaus verotti kuitenkin Vilin voimia ja tulkintoja 1940-luvun loppuvuosista lähtien. Vaikka hän oli lähes toinen mies verrattuna loistovuosien valloittavasti hymyilevään ja itsevarmaan harmonikkakuninkaaseen, hänen 50-vuotispäivänsä johdosta järjestetty valtaisa konsertti Helsingin Messuhallissa keväällä 1957 oli unohtumaton tapahtuma. Paikalla olivat alan kaikki tunnetut mestarit (mm. Lasse Pihlajamaa, Taito Vainio, Veikko Ahvenainen, Paavo Tiusanen ja pianon ääressä itse Toivo Kärki). Kaiken kaikkiaan toista sataa hanuria yhdessä ja erikseen omisti soittonsa Vilille, jolle itselleen piti auttaa soitin syliin. Mestari oli jättämässä jäähyväisiä ystäväjoukolleen.

Viljo Vesterisen soitto on jäänyt elämään levytyksissä, joita hän ehti solistina tehdä ilahduttavan paljon. Ensi kerran hän soitti levylle pari duettoa elokuvateatteri- ja sirkusmuusikkokumppaninsa Nils Ekmanin kanssa 1929. Seuraavana vuonna hän levyttikin jo yli 30 kappaletta. Kaikkiaan Vilin esityksiä ikuistui levylle 1930-40 -luvuilla yli puolitoistasataa, mikä on enemmän kuin kaikkien muiden samana aikana ilmestyneiden kotimaisten hanurilevytysten määrä yhteensä.

Alla osa hänen esitelmästään.

Klikkaa tästä Marko Tikan soitto livenä
( videon latausaika noin 1 min 10 sek )

Harmonikkataiteilija VILJO ”VILI” VESTERISEN pienoiselämäkerta 
Teksti: Marko Tikka  

Viljo Vesterinen (Terijoki, Ollila 26.3.1907- Helsinki 18.5.1961) oli harmonikansoiton nelinkertainen Pohjoismaiden mestari ja kaikkien aikojen merkittävin suomalainen harmonikkataiteilija. Hän on vaikuttanut suomalaisen harmonikansoiton kehitykseen enemmän kuin kukaan muu ennen häntä tai hänen jälkeensä. Vesterinen loi konsertoimalla ja levyttämällä suomalaisten viihdeharmonikansoittajien perusohjelmiston. Vesterisen kesäkuussa 1939 levyttämä tulkinta Säkkijärven polkasta on edelleen eräs kaikkien aikojen myydyimpiä suomalaisia single-levyjä.  

Viljo Vesterinen sai ensimmäisen harmonikkansa kymmenvuotiaana. Ensin Vilkkana, sittemmin Vilinä tunnettu Vesterinen oli soittajana luonnonlahjakkuus, joka oppi korvakuulolta ilmiömäisen nopeasti soittamaan. Kaksikymmenluvun alussa Viljo karkasi kotoaan Viipuriin, jossa hänestä tuli nopeasti tunnettu tanssisoittaja. Viipurissa hän kävi myös jonkin aikaa Boris Sirobin (myöh. Sirpo) johtamaa Viipurin musiikkiopistoa, mutta kertoman mukaan pianon ja sellonsoiton opinnot keskeytyivät rahapulaan.  

Soitettuaan markkinoilla, sirkuksissa ja säestettyään mykkäelokuvia hän muutti keväällä 1929 Helsinkiin, jossa hän tutustui muusikko Nils Ekmaniin (1900-1934). Ekman järjesti Vesterisen soittamaan vakituisesti tunnettuun levytyskokoonpanoon Suomi Jazz Orkesteriin. Ekman oli myös Vilin duettoparina hänen ensimmäisissä levytyksissään vuonna 1929. Syksyllä 1931 Dallapé-orkesterin johtaja Martti Jäppilä (1900-1967) kutsui Vesterisen orkesterinsa jäseneksi. Dallapén, 1930-luvun merkittävimmän suomalaisen tanssiorkesterin solistina Viljo Vesterisestä tuli käsite, laulaja Georg Malmsténin (1902-1981) ohella 1930-luvun tunnetuin kevyen musiikin taiteilijamme.  

Martti Jäppilä lähetti Vesterisen marraskuussa 1934 ensi kertaa järjestettäviin harmonikansoiton Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Tukholmaan. Vesterinen voitti kilpailun ylivoimaisesti. Hän osallistui mestaruuskilpailuihin kuusi kertaa: vuonna 1935 hän tuli toiseksi, mutta uudisti voittonsa vuosina 1936, 1938 ja 1939. Sotavuosina käytiin Suomi-Ruotsi harmonikkamaaotteluita, joissa Vesterinen voitti 1943 henkilökohtaisen mestaruuden. Sotavuosina Vesterinen oli yhdessä Georg Malmsténin kanssa käytetyin kyky armeijan viihdytyskiertueilla; talvisodan aikana Vili kiersi Ruotsissa, Norjassa ja tanskassa konsertoimassa Suomen Avun hyväksi.  

Vesterinen konsertoi harmonikkasolistina 1935-1952 kaikissa Pohjoismaissa. Hän oli 1940-luvulla erityisen suosittu Ruotsissa, jossa hän esiintyi ja teki joukon merkittäviä levytyksiä yhdessä ruotsalaisen harmonikkataiteilija Andrew Walterin (oik. Walter Kejving, 1914-1978) kanssa. Erityisen merkittävää on, että Viljo Vesterisen soololevyjä myytiin Pohjoismaiden lisäksi jo 1930-luvulla myös Baltiassa ja Keski-Euroopassa. Vaativien konserttinumeroiden sijaan Vesterisen levytykset olivat pääosin kevyempiä harmonikkasooloja ja tanssimusiikkia. Vesterisen kesäkuussa 1939 levyttämä tulkinta Säkkijärven polkasta on Ääni- ja Kuvatallennetuottajien Liiton pitämän rekisterin mukaan yhä tänä päivänä kolmanneksi myydyin single-levymme kautta aikojen (40 000 kappaletta).  

Uransa loppupuolen Vesterinen esiintyi Suomessa juhlittuna mestarina, vaikkakin hänen soittoaan varjostivat vakavat sairaudet. Vielä 1950-luvun alussa Vesterinen teki sarjan merkittäviä levytyksiä Lasse Pihlajamaan (1916-) kanssa. Vakava sairauskohtaus vei Vesterisen soittokyvyn joulukuussa 1952. Vielä vuonna 1953 Vili teki muutamia levytyksiä, merkittävimpänä valssin Soittajan kaipuu. Voidaan kuitenkin sanoa, että nämä levytykset ovat enemmänkin historiallisia dokumentteja kuin virtuoosinumeroita. Viisikymmenluvun jälkipuoliskon Vili esiintyi lähinnä erilaisten kokoonpanojen keulakuvana. Suomen Harmonikansoittajain Liitto järjesti Vesterisen 50-vuotispäivän kunniaksi 1957 Messuhalliin suurkonsertin, jota seurasi pari tuhatta harmonikkamusiikin ystävää.  

Vuonna 1960 Dallapé teki comebackin, ja tuolloin jo vakavasti sairas Vesterinen esiintyikin joissakin konserteissa, radioesiintymisissä ja levytyksissä Dallapén mukana, mutta ennenminkin oli kyse hengessä mukana olemisesta kuin soittamisesta. Huhtikuussa, vanhan Dallapén come-back –konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla Vilin ja Dallapén levyt tuottanut PSO jakoi tunnustuksena pitkäaikaisille taiteilijoilleen kultaiset levyt. Ne saivat itseoikeutetusti Vili, Dallapén manageri Martti Jäppilä ja orkesterin tunnetuimmat laulusolistit A. Aimo ja Georg Malmstén.  

Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa Viljo Vesterinen nimettiin Suomen Harmonikansoittajain Liiton kunniajäseneksi. Ruotsin harmonikkaliitto SDU oli nimennyt Vilin kunniajäsenekseen jo 1936. Viljo Vesterinen kuoli toukokuun 18. päivänä 1961 Kivelän sairaalassa Helsingissä.  

Vesterinen teki merkittävimmän elämäntyönsä kansansävelmien, slaavilaisista teemoista tehtyjen taiturinumeroiden, konserttirapsodioiden ja amerikanitalialaisten mestarihanuristien Pietro Frosinin (1885-1951) ja Pietro Deiron (1888-1954) sävellysten ensimmäisenä levyttäjänä ja esittäjänä Suomessa.  

Vuosina 1977-1994 toimi Viljo Vesterisen kilta ry. järjestäen Viljo Vesterisen muistokilpailuja. Suomen Harmonikkaliitto on nimennyt 1998 Viljo Vesterisen syntymäpäivän 26.3. suomalaisen harmonikan päiväksi.  

Vesterisen vaikutus harmonikansoittajien ohjelmistoon aina harmonikkakilpailujen kappalevalintoja myöten säilyi vahvana aina 1990-luvulle saakka. Voidaan sanoa, että Vili koki eläessään kaiken sen arvostuksen, ihailun ja suosion, jonka harmonikkataiteilija saattoi meillä saada.  

KIRJALLISUUTTA: 
von Bagh, Peter & Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja (1986). 
Christiansson, Fritz: En dragspelkavalkad – när mästare koras. Teoksessa Svenska dragspelare. Dragspelets historia i Sverige (1946).
Käyhkö, Kauko: Dallapén tarina (1973). 
Marko Tikka: Harmonikan kuningas Vili Vesterinen (2007).